Edessä seitsemäs jäätelökesä!

On olemassa kolme eri tilannetyyppiä, joissa jähmetyn täysin. Niistä jokaista edeltää ahdistus, pahoinvointi, sydämentykytys, päänsärky ja nihkeät kädet. Itse tilanteessa muutun aivan eri ihmiseksi: täysin tuntemattomista syistä toisinaan täriseväksi puheripulista kärsiväksi hermoraunioksi ja toisinaan taas jähmeäksi pökkelöksi, jonka aivot kulkevat monta junaa jäljessä puheesta ja hymyn aikaansaaminen vaatii samoja ponnistuksia kuin sadan kilon painon nostaminen penkistä.  Murhe ei lopu tilanteen päättymiseen, vaan jatkuu asian vakavuudesta riippuen päiviä tai viikkoja kestävällä itsensä syyttelyllä ja säälillä.

Esitelmien pitäminen, työhaastattelut ja ensitreffit. Näistä jälkimmäisiä en ole luojan kiitos muutamaan vuoteen joutunut kokemaan, ihan tarpeeksi monta kertaa tulikin seisoskeltua kädet hikisinä ja mielessä puheenaiheiden loppumisen ehkäisemiseksi laadittu sadanviidenkymmenen aiheen lista. Esitelmiltä olen opintojeni vähyyden ansiosta välttynyt melko hyvin viimeisen vuoden aikana, mutta edessä häämöttävä opinnäytetyön esitys on alkanut jo ilmestyä painajaisiini. Työhaastattelussa olinkin sitten eilen.

Sain tietää haastattelusta jo viikko sitten, joten olin ehtinyt valmistautua hyvin. Kyseessä oli melkoista kielitaitoa vaativa matkailualan työpaikka, joten olin kirjoittanut harjoitukseksi listan tärkeistä aiheeseen liittyvistä sanoista jokaisella osaamallani kielellä. Viikon ajan tekstailin ruotsiksi ja saksaksi niitä osaaville ja pälpätin kotona espanjaa ja venäjää poikaystävälleni. Haastattelun olisi siis voinut kuvitella menevän hyvin.

MUTTA koska aivoillani on uskomaton kyky jumiutua kaikkein pahiten juuri silloin kun niille olisi eniten käyttöä, esiinnyin taas erittäin epäedukseni ja varmistin yhden jäätelökesän lisää. Ensimmäistä kysymystä jännitin niin, että sain suustani vain epäselvää englanninkielistä mongerrusta, vaikka englantini normaalitilanteissa on jokseenkin kiitettävällä tasolla. Hienosti alkoi siis koko juttu, todennäköisesti luulevat etten osaa edes englantia. Saksasta, espanjasta ja venäjästä mainittakoon sen verran, että vieressäni istuvat täydellisen venäjän ja italian hallitsevat haastattelukandidaatit jättivät minut aika lailla varjoonsa. Voi niitä aikoja kun töihin pääsyyn ei tarvittu muuta kuin englannin kielen taito, jos sitäkään!

Valivali ja ruikuti ruikuti, mutta ärsyttää kun on oikeasti ihan hyvä ja osaava tyyppi ja tietäisi olevansa melkoisen taitava työntekijä kun vaan sinne töihin asti pääsisi. Mutta jos kerran haastattelussa antaa ensivaikutelman olemattomista sosiaalisista kyvyistä ja erittäin kireästä ja hädin tuskin puhetaitoisesta persoonasta, niin hyvä siinä sitten on alkaa selittää, että oikeasti olen kyllä ihan erilainen.

Onneksi voin lohduttautua edes sillä, että jäätelönmyyjällä on parempi palkka. Kärsikööt siis kielinerot köyhyydessä, jää mulle ainakin ilmainen jätski! :)

Haha :D Kuva täältä