Edessä seitsemäs jäätelökesä!

On olemassa kolme eri tilannetyyppiä, joissa jähmetyn täysin. Niistä jokaista edeltää ahdistus, pahoinvointi, sydämentykytys, päänsärky ja nihkeät kädet. Itse tilanteessa muutun aivan eri ihmiseksi: täysin tuntemattomista syistä toisinaan täriseväksi puheripulista kärsiväksi hermoraunioksi ja toisinaan taas jähmeäksi pökkelöksi, jonka aivot kulkevat monta junaa jäljessä puheesta ja hymyn aikaansaaminen vaatii samoja ponnistuksia kuin sadan kilon painon nostaminen penkistä.  Murhe ei lopu tilanteen päättymiseen, vaan jatkuu asian vakavuudesta riippuen päiviä tai viikkoja kestävällä itsensä syyttelyllä ja säälillä.

Esitelmien pitäminen, työhaastattelut ja ensitreffit. Näistä jälkimmäisiä en ole luojan kiitos muutamaan vuoteen joutunut kokemaan, ihan tarpeeksi monta kertaa tulikin seisoskeltua kädet hikisinä ja mielessä puheenaiheiden loppumisen ehkäisemiseksi laadittu sadanviidenkymmenen aiheen lista. Esitelmiltä olen opintojeni vähyyden ansiosta välttynyt melko hyvin viimeisen vuoden aikana, mutta edessä häämöttävä opinnäytetyön esitys on alkanut jo ilmestyä painajaisiini. Työhaastattelussa olinkin sitten eilen.

Sain tietää haastattelusta jo viikko sitten, joten olin ehtinyt valmistautua hyvin. Kyseessä oli melkoista kielitaitoa vaativa matkailualan työpaikka, joten olin kirjoittanut harjoitukseksi listan tärkeistä aiheeseen liittyvistä sanoista jokaisella osaamallani kielellä. Viikon ajan tekstailin ruotsiksi ja saksaksi niitä osaaville ja pälpätin kotona espanjaa ja venäjää poikaystävälleni. Haastattelun olisi siis voinut kuvitella menevän hyvin.

MUTTA koska aivoillani on uskomaton kyky jumiutua kaikkein pahiten juuri silloin kun niille olisi eniten käyttöä, esiinnyin taas erittäin epäedukseni ja varmistin yhden jäätelökesän lisää. Ensimmäistä kysymystä jännitin niin, että sain suustani vain epäselvää englanninkielistä mongerrusta, vaikka englantini normaalitilanteissa on jokseenkin kiitettävällä tasolla. Hienosti alkoi siis koko juttu, todennäköisesti luulevat etten osaa edes englantia. Saksasta, espanjasta ja venäjästä mainittakoon sen verran, että vieressäni istuvat täydellisen venäjän ja italian hallitsevat haastattelukandidaatit jättivät minut aika lailla varjoonsa. Voi niitä aikoja kun töihin pääsyyn ei tarvittu muuta kuin englannin kielen taito, jos sitäkään!

Valivali ja ruikuti ruikuti, mutta ärsyttää kun on oikeasti ihan hyvä ja osaava tyyppi ja tietäisi olevansa melkoisen taitava työntekijä kun vaan sinne töihin asti pääsisi. Mutta jos kerran haastattelussa antaa ensivaikutelman olemattomista sosiaalisista kyvyistä ja erittäin kireästä ja hädin tuskin puhetaitoisesta persoonasta, niin hyvä siinä sitten on alkaa selittää, että oikeasti olen kyllä ihan erilainen.

Onneksi voin lohduttautua edes sillä, että jäätelönmyyjällä on parempi palkka. Kärsikööt siis kielinerot köyhyydessä, jää mulle ainakin ilmainen jätski! :)

Haha :D Kuva täältä

Keep Calm And Eat Sushi

Viime viikonloppuna se taas iski: sietämätön sushihimo. Mulle harvemmin kehittyy pakkomielteitä karkkiin/jäätelöön/sipseihin/hamppareihin/pizzaan ym ym ym, mutta raaka kala, levä ja wasabi saa vähintään kerran kuukaudessa sellaiset kuolamäärät valumaan suupielistä että huh. Tätä herkkua olen nauttinut ensimmäisen kerran kokeilunhaluisten vanhempieni ansiosta jo 90-luvun puolivälissä, jolloin sushi oli Suomessa vielä täysin aliarvostettua. Onneksi levärullien ja riisipalleroiden trendikkyys on niistä päivistä noussut pilviin mahdollistaen sushiravintoloiden leviämisen kauemmaksikin kuin keskustaan ja sushitarvikkeiden saannin jopa lähi-Alepasta. Jos joku sushibaarin perustamista miettivä ihminen osuu joskus lukemaan tämän jutun, niin HUOMIO, Helsingin Viikissä on valtava sushipuljun kokoinen aukko!!!

Alun uhkailuistani huolimatta en ole esitellyt blogissani vielä ainuttakaan ruokaohjetta, joten nyt on korkea aika läjäyttää pari lempparia sushimallia kehiin!

Tämä klassinen maki-rulla on oma henkilökohtainen suosikkini. Ohut kerros riisiä leväarkin päälle, täytteet sisään ja tiukaksi rullaksi kääräisy. Täytteiksi kelpuutan yleensä lohta, avokadoa, kurkkua, surimipuikkoja, jokirapuja tai mätiä. Halutessaan voi levittää Creme bonjour-katkarapu-tuorejuustoa tai vastaavaa täytteiden päälle, jolloin rullasta tulee täyteläisempi. Wasabia unohtamatta!

Uramaki eli nurinpäin rullattu sushi on herkullinen ja hieman haastavampi vaihtoehto makeille. En mene takuuseen uramakin oikeaoppisesta valmistustavasta, sillä olen surkea opetusvideoiden seuraaja. Omat uramakini olen saanut onnistumaan seuraavalla taktiikalla: Riisiä normaalisti leväarkin päälle, sen jälkeen arkin kääntäminen hyvän kokoisen kelmun päälle niin, että riisipuoli tulee alaspäin. Kelmulle voi halutessaan ennen tätä ripotella seesaminsiemeniä. Sitten riisiä arkin paljaalle puolelle, täytteet päälle ja varovainen rullaus kelmua samalla poistaen.

Tämän klassisen lohi-nigirin osaa valmistaa tumpeloinkin sushinnälkäinen. Riisi pyöritellään palloksi, puristetaan sen päälle tippa wasabia ja leväytetään lohiviipale päälle.

Tämä kuva ei tee minkäänlaista oikeutta siinä esiintyvän tavaran maulle :D Kyseessä on siis edellisen kaltainen riisipallo, jonka päällä on jumalainen tonnikalatöhnä. Reilu annos samanmoista tahnaa syntyy purkista tonnikalaa, desistä majoneesia sekä valko- ja mustapippurista ja suolasta.

Uusin sushitietämykseni lisäys on mädillä täytetty sushivene, joka osoittautuikin melkoiseksi herkkupalaksi. Tekele muodostuu riisipallosta, jonka ympärille on kietaistu leväsuikale. Täytettä lisätään reunoihin asti ja haukkaistaan koko  möhnä parempiin suihin.

Arvasin jo etukäteen mitä tällaisen postauksen kirjoittamisesta seuraa: lohiostoksille mars!!

Mission completed: täydellinen ruokailuryhmä

Hyvästi koinsyömä tuolinrumilus, tervetuloa uudet valkomustat perheenjäsenet<3

Paiseen tuho ja muita ilouutisia

Mulla on viime aikoina ollut aavistus, että elämässäni suunnilleen syntymästäni asti puhaltaneet epäonnen tuulet ovat pikkuhiljaa tyyntyneet. Erityisesti viime viikkoon mahtui sen verran paljon hyvää, että jospa tästä viimeinkin alkaisi jonkinlainen nousukausi (tällaista roskaa kirjoittaneena saan pian vähintään meteoriitin päähäni).

Viime perjantaina oli Jason Derulon (<3<3<33<333) määrä esiintyä Circuksessa. Tyypilliseen huonoon tuuriini alistuneena olin odottanut helmikuun alusta vastoinkäymisiä tapahtuvaksi, ja tulihan se sieltä! Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä huuleeni oli iskeytynyt jäätävänkokoinen paise, jota mahdollisesti huuliherpekseksi kutsutaan. En vieläkään tiedä kyseisen pukaman lääketieteellistä määritelmää, mutta sen voin kertoa, että ruma se oli. Jos eläisin edelleen normaalia elämääni, olisi paise perjantaihin mennessä turvottanut huuleni törröön ja levinnyt huvikseen ympäri naamaa. MUTTA kun heräsin torstaina, oli paise jo huomattavasti pienentynyt ja perjantaina kadonnut kokonaan! Oli syynä sitten pahkuran hinkkaaminen väkivaltaisesti raa'alla valkosipulilla tai Professoorin Herpix-geeliputkilon tyhjentäminen sen päälle, niin joka tapauksessa thank god!!!

Edellisessä epätoivoisessa elämässäni olisin luullut keikan alkavan kahdeltatoista, kipittänyt ennen puoltayötä innoissani porteille ja huomannut sekä artistin että yleisön kaikonneen paikalta tuntikausia sitten. MUTTA nyt menin vahingossa sähköpostiini, jossa vahingossa tajusin tarkistaa keikan alkamisajan, joka sattumalta alkoikin jo kello 21. Tarkoittaen sitä, että olimme juuri ajoissa paikalla! Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä yleensä silloin harvoin kun jotakin artistia jaksan raahautua katsomaan tulee hän paikalle 3 tuntia myöhässä, esittää 5 biisiä joista niistäkin kaksi on samoja, huutaa "Lets have a break, I will be back soon!" eikä koskaan enää tule takaisin (kiitos Inna<3). Mutta koska onnekkuuteni määrä on noussut aivan uusiin korkeuksiin, oli keikka aivan huikea! Kuvamateriaali on surkeaakin surkeampaa, mutta puolet ajasta ilman paitaa esiintynyt Jason sai ajatukset kameran ääreltä aivan muualle. Oih<3

Näiden edellämainittujen onnekkaiden sattumusten lisäksi tapahtui myös seuraavaa:

- harhailin moottoritien varressa etsimässä bussipysäkkiä ja myöhästyin bussista. Mutten myöhästynytkään, sillä se oli juuri samat 7 minuuttia myöhässä kuin minä itsekin!

- astuin lauantaiyönä bussiin ja huomasin, ettei lipussani ollutkaan tarpeeksi arvoa seutulipun maksamiseen. Paniikissa pengoin laukkuani, josta löytyi mistä lie sinne ilmaantunut kahden euron kolikko ja kuski suostui myymään seutulipun opiskelijahintaan<3

- kaikki viime viikolla tekemäni ruuat ja leivonnaiset onnistuivat!

Jospa tätä tuuria jatkuisi sen aikaa, että mulle siunaantuisi kesätyöpaikka. Sitten voisinkin taas vajota tavanomaiseen epätoivon alhooni, sillä tylsäähän elämästä tulee jos kaikki menee aina näin putkeen!